Vuoden 2020 aikana Joessa keskitytään erityisesti palvelukokemuksen kehittämiseen.

Kasvun vuosi

Joelle vuosi 2019 oli kasvun ja uudistumisen aikaa. Tässä jutussa kysymme Joen asiakkuuspäällikkö Carita Varjoselta, miten Joen vuosi on mennyt ja mitä voimme odottaa tulevalta.

Kävijämäärät tuplaantuneet vuodessa
– Vuosi 2019 on täyttänyt odotuksemme hienosti, kertoo Carita Varjonen. Vuoden 2019 aikana Joessa on järjestetty lähes 800 tapahtumaa ja kävijöitä on ollut noin 43 000. Tämä on erinomainen lukema, sillä kävijämäärä on yli tuplaantunut aikaisemmasta vuodesta. Tapahtumanjärjestäjät löytävät yhä useammin Jokeen ja Joen asema aktiivisena tapahtumien keskuksena on vakiintunut. Meillä järjestetyt tilaisuudet eivät ole vain kokouksia, vaan Joki on toiminut tapahtumakeskuksena myös esimerkiksi Stretch tanssitapahtumalle, Nordic Business Forumin streamingille, Love Liberates muotitapahtumalle, Eurooppa- forumille, ja monelle muulle monipuoliselle tilaisuudelle. Voimme todeta, että vuonna 2019 Joki on todella löytänyt paikkansa Turun talousalueella. 

Tiedepuiston alue kehittyy
Tiedepuiston alue on jatkuvasti kehittymässä ja kasvamassa palvelemaan yhä useampia. Kupittaalle toukokuussa valmistuva hotelli tulee varmasti vaikuttamaan myös Joen toimintaan, sillä muualta tuleville vieraille löytyy ensiluokkainen majoitus aivan Joen vierestä. Tämä helpottaa entisestään tilaisuuksien järjestämistä.

Tulevaisuudessa Joessa keskitytään yhä enemmän palveluntuottajiin ja kokonaisvaltaiseen palvelukokemukseen. Haluamme, että yhden luukun periaate tapahtuu meillä sujuvammin kuin koskaan. Yhdellä varauksella meiltä saa tilan lisäksi tarjoilun, tapahtumatuotannon ja esitystekniikan sekä fasilitaattorin tapahtuman vetämiseen. Meille palvelut tarkoittavat sitä, että asiakkaan on helppo tulla ja toteuttaa toivomansa tapahtuma tiloissamme. Haluamme, että jokainen asiakas poistuu meiltä tyytyväisenä ja haluaa myös tulla uudelleen.

Joen kumppanuus kannattaa
Olemme todella halunneet panostaa Joen kumppanuuksien kehittämiseen vuonna 2019, kertoo Carita. Joen toimintaa ja palveluita on kehitetty ahkerasti asiakkailtamme saamamme palautteen perusteella. Toisen kerroksen laajennusosan avautumisen sekä Maunon liiketoimintakauppojen myötä pystymme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin entistä paremmin ja tarjoamaan kumppaneillemme enemmän tiloja käyttöön. Kumppaneille uutta on esimerkiksi saunatila Skyn varaaminen täysin heidän käyttöönsä.

Yhdellä varauksella meiltä saa tilan lisäksi tarjoilun, tapahtumatuotannon ja esitystekniikan sekä fasilitaattorin tapahtuman vetämiseen.

Kumppaneille kärkialatapahtumia ja verkostoitumista
– Tänä vuonna olemme järjestämässä kärkialatapahtumia kumppaniyrityksillemme ja muille alan vaikuttajille. Vaikka kärkialatapahtumat ovat suunnattuja aina yhden toimialan edustajille kerrallaan, niihin kannattaa osallistua muidenkin alojen edustajat. Tapahtumissa eri alojen ammattilaiset voivat verkostoitua keskenään ja tapahtumien avulla luodaan lisää yhteisöllisyyden tunnetta, kertoo Carita.

Joen tilojen parantamista vuonna 2020
– Tulevana vuonna tulemme kehittämään digishowroomin toimintaa niin, että kumppanimme siitä saatavat hyödyt kasvavat, kertoo Carita Varjonen. Olemme tiedostaneet, että tilaa pitää kehittää ja haluamme pysyä uusimman teknologian kehityksessä mukana.

Haluatko tulla tutustumaan Jokeen tai kuulla lisää kumppanuuspaketeista? Ota yhteyttä Carita Varjoseen:
puh. 040 676 6037 tai carita.varjonen@teknologiakiinteistot.fi

Lue myös:

Maailman paras tiimi
Mainosmies löytyi Joesta
Paikallista kaupunkihunajaa Joessa

Kaikki uutiset